maanantai 25. tammikuuta 2016

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Viime vuonna äidinkielenkurssilla luin Tuomas Kyrön menestys romaanin Mielensäpahoittaja. Vanha mies oli jäänyt yksin, kun vaimo muutti sairaalan vuodeosastolle. Hän arvosteli maailmaa ja valitti sen ilmiöistä tavalla, joka sai lukijan nauramaan ääneen. Ensimmäisestä kirjasta innostuttani, valitsin mielelläni tälle kurssille kirjan jatko-osan Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Kirjan on julkaissut WSOY vuonna 2012.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on jatkoa 80-vuotiaan miehen yksinpuhelulle, mutta teos ei vetänyt mielestäni vertoja ensimmäiselle osalle. Kirja keskittyi rintamamiestalon keittiöön, joka vei pois alkuperäisteoksen taikaa. Sillä toisten ihmisten kohtaamiset ja uudet miljööt loivat koomisia tilanteita ja nämä jäivät kirjasta hyvin vähälle, jos lääkäri Kivinkisen, kunnan sosiaalityöntekijän ja Mielensäpahoittajan pojan vierailua miehen keittiössä ei lasketa.

Kirjassa Mielensäpahoittaja joutuu kiperän tilanteen eteen. Miehen auttaja kotipalvelusta, ruma ihminen, on poissa ja emäntä vuodeosastolla maakamassa. Hänen on opeteltava itse kokkaamaan ja hänellä on luonnollisesti vankat mielipiteet siitä, mikä on kelvollista ruokaa ja mikä ei. Kuten hänellä on kaikista muistakin maailmaa mullistuttavissa asioissa.

Kirja oli kaikinpuolin mukavaa luettavaa ja sai nauramaan, vaikka ei aiheuttanut samalaisia hihitys kohtauksia kuin edeltäjänsä. Mielensäpahoittaja huomioi ajankohtaisia yhteiskunnallisia ongelmia, ironian voimin. Mielensäpahoittaja on vakava, mutta juuri vakavuus tekee hänestä hauskan. Kyrön kieli on miellyttävää luettavaa ja kirjan ahmaisi parissa illassa. Suosittelen.